Koulutukseni

Olen suorittanut kolmivuotisen ratkaisukeskeisen psykoterapeuttikoulutuksen ja sitä edeltävän vuoden kestävän psykoterapeuttikoulutuksen edellyttämät lisäopinnot.
Pohjakoulutukseltani olen filosofian tohtori (kasvatustiede, teoreettinen filosofia, sosiaalipsykologia sekä lastenpsykiatria). Lisäksi olen dosentti Helsingin yliopistossa. Minulla on pitkä kokemus tutkimus-, opetus- ja ohjaustehtävistä yliopistolla. Aikaisempaa työkokemusta minulla on usealta vuodelta hoitotyöstä lastensairaalan neurologisilta ja psykiatriselta osastolta. Mielenterveysalan asiakastyöstä minulla on kokemusta mielenterveys- ja päihdeyksiköstä sekä perheneuvolasta. Olen työskennellyt masentuneiden, ahdistuneiden, työuupuneiden, itselleen uutta suuntaa hakevien, erilaisia menetyksiä kokeneiden ja erilaisista traumoista kärsivien asiakkaiden kanssa. Myös opiskelijoiden mielenterveys- ja jaksamisongelmat ovat minulle tuttuja. Tällä hetkellä toimin myös Väestöliiton terapiapalveluissa terapeuttina sekä tietokirjailijana. Työskentelen eri ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien asiakkaiden kanssa ja joka päivä opin lisää ihmisenä olemisen eri puolista ja niistä haasteista, joita kohtaamme elämän varrella.

Lisäksi olen opiskellut Voimauttavan valokuvauksen menetelmää ja halutessa
voin käyttää valokuvaa asiakastyössäni. Omien harrastusteni (jooga, luova tanssi ja metsässä käveleminen) kautta olen yhä kiinnostuneempi myös erilaisista psykofyysisistä terapiamenetelmistä.


Terapeuttina minulle tärkeitä eettisiä periaatteita  ovat sitoutuneisuus, ennakkoluulottomuus sekä asiakkaan kunnioittaminen.


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita